Tapiolan Lämpö

Asukaspalvelua taidolla & tahdolla

Koti on elämän tärkein paikka. Se on usein myös harkituin päätös ja
suurin sijoitus. Siksi sen hoito vaatii roppakaupalla asiantuntijuutta –
mutta myös inhimillistä ymmärrystä ja välittämistä.

Kiinteistöhuollon asiakkaita palvelee nyt Kiinteistöhuolto Tahti ja isännöinnin asiakkaita Ehta Isännöinti.

Uudet palvelubrändit selkeyttämään asiointia:

Asiakkailtamme saadun palautteen pohjalta olemme selkeyttäneet palveluitamme sekä palvelukanaviamme. Muutoksen myötä asioinnista tulee sujuvampaa ja selkeämpää asiakkaalle. Valitse alta Kiinteistöhuolto Tahti, mikäli asiasi koskee kiinteistöhuoltoa tai kiinteistökorjausta. Valitse Ehta isännöinti, mikäli asiasi koskee isännöintiä tai teknisiä asiantuntijapalveluita.

Tahti huolehtii kiinteistöjen kunnosta, siisteydestä ja turvallisuudesta. Ennakoimme, reagoimme ripeästi ja pidämme kiinteistöt kunnossa – ulkoa ja sisältä, vuoden ympäri. Taloyhtiöille, asukkaille ja omistajille se tarkoittaa sitä, että asiat hoituvat – ilman ylimääräistä säätöä.

Olemmeko huoltoyhtiösi? Sivujemme kautta voit tehdä huoltopyynnön tai muuttoilmoituksen, hoitaa saunavuoroihin ja autopaikkoihin liittyviä asioita sekä olla helposti yhteydessä huoltoon.

Siirry Kiinteistöhuolto Tahdin sivuille ja löydä kaikki tarvitsemasi yhdellä klikkauksella!

Oletko jo asiakkaamme? Ehta Isännöinnin sivujen kautta voit hoitaa helposti monia arjen asioita: tilaa asiakirjoja, hoida vastikeasioita, varaa saunavuoro tai autopaikka ja paljon muuta.

Siirry Ehta Isännöinnin sivuille ja löydä kaikki tarvitsemasi yhdellä klikkauksella!

Ajankohtaista

3.9.2025Uutiset

Kiinteistöhuolto A. Vänskä Oy osaksi Kiinteistöhuolto Tahtia

Kiinteistöhuolto Tahti vahvistuu pääkaupunkiseudulla – vantaalainen Kiinteistöhuolto A. Vänskä osaksi Tapiolan Lämpö -konsernia Huolto- ja…

Tutustu meihin

Isännöintipalvelut Tapiolan Lämmöllä kattavat
taloushallinnon, kiinteistön ylläpidon, hallinnon,
asiakaspalvelun ja vakuutusasiat.

Töihin meille?

Isännöintipalvelut Tapiolan Lämmöllä kattavat
taloushallinnon, kiinteistön ylläpidon, hallinnon,
asiakaspalvelun ja vakuutusasiat.

Tapiolan Lämmön vastuullisuus

2025 © Tapiolan Lämpö Oy

Y-tunnus: 0194085-4

Tietosuoja