05.07.2021Uutiset Tapiolan Lämmön vastuullisuusraportti 2020 on nyt julkaistu Meille Tapiolan Lämmössä vastuullinen liiketoiminta tarkoittaa konkreettisia tekoja, joiden avulla luomme kannattavaa ja kestävää asukaspalvelua asiakkaillemme. Huolehtiessamme asukkaidemme kodeista, kannamme vastuumme yhteiskunnan jäsenenä tuottamalla kestäviä ja laadukkaita palveluita. Tänä vuonna olemme julkaisseet ensimmäisen vastuullisuusraporttimme, jonka keskiöön olemme nostaneeet kolme meille erityisen tärkeää teemaa: asiakkaamme, kestävän liiketoiminnan ja henkilöstön. Asiakkaistamme ja heidän kiinteistöistään huolehtiminen Erinomaisen asiakaskokemuksen varmistaminen on liiketoimintamme edellytys. Pystyäksemme toimimaan asiakkaidemme parhaaksi, meidän on huomioitava ja täytettävä heidän tarpeensa. Olemme ottaneet vuonna 2020 käyttöön asiakashoitomallit sekä asiakkuuksien johtamisen käytänteet eri asiakasryhmille. Asiakashoitoa on osaltaan vahvistettu avainasiakkaille nimetyillä asiakkuuspäälliköillä, jotka johtavat tiimien ylitse asiakastyöskentelyä kohti asiakkaan kanssa yhteisiä tavoitteita. Henkilöstömme hyvinvointi Tapiolan Lämmön henkilöstöpolitiikan lähtökohtana on tietoisuus siitä, että yrityksemme tärkein pääoma on henkilöstö. Tehtävämme on mahdollistaa työntekijöille niin hyvät työolosuhteet kuin turvalliset työpäivät, mutta myös varmistaa, että henkilöstöllämme on mahdollisuus kehittää ammatillista osaamistaan läpi työuran. Edistämme työelämän tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta. Työyhteisömme on monimuotoinen ja jatkossakin haluamme toivottaa tervetulleiksi henkilöitä, jotka omaavat erilaisia taustoja, osaamista ja kokemusta. Teemme monipuolista yhteistyötä eläketyöyhtiöiden ja työvoimaviranomaisten kanssa työkokeilujen ja uudelleenkoulutusten järjestämiseksi. Lisäksi liityimme vuonna 2020 Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja Kuntoutussäätiön Iisisti töihin -hankkeeseen. Kestävä liiketoiminta Työssämme korostuu vastuu kiinteistöistä ja ihmisten asumisoloista. Emme pelkästään halua täyttää lakien, määräysten ja sitoumusten tuomia velvollisuuksia, vaan toimia laajemmin esimerkillisellä tavalla. Näemme tärkeänä edellyttää samanlaista toimintaa myös palvelu- ja hankintaketjuissamme. Ekologisen vastuullisuuden edistämiseksi näemme tarpeelliseksi vähentää mm. energian kulutusta kaikissa muodoissaan. Ympäristöstä huolehdimme yhteisellä tekemisellä ja kannustamalla ekologisempiin valintoihin. Vuonna 2020 lanseerasimme henkilöstön polkupyöräedun sekä pilotoimme työkäyttöön soveltuvia ekologisia ja CO2 nollapäästöisiä työkoneita. Olemme lähivuosina myös uusimassa koko autokantaamme, ja tavoitteenamme on hankkia entistä vähäpäästöisempiä ja turvallisempia työautoja. Lue Tapiolan Lämmön vastuullisuusraportti kokonaisuudessaan täältä: Tapiolan Lämmön vastuullisuusraportti 2020