18.10.2021Blogi Vinkkejä asunnon paloturvallisuuteen Iltojen pimetessä monet kaivavat kynttilät esille. Mikä onkaan sen mukavampaa kuin tunnelmoida kynttilän valossa esimerkiksi saunaillan päätteeksi? Kynttilöitä polttaessa on kuitenkin huomioitava paloturvallisuus, sillä väärin poltettuna kynttilät voivat aiheuttaa vaaratilanteita. Toinen melko yleinen tulipalon syttymispaikka on sauna. Vaaratilanteet voidaan kuitenkin välttää ennakoimalla. Kokosimme tähän artikkeliin muutamia helppoja ennaltaehkäisevillä toimenpiteitä, joiden avulla voit laskea tulipalojen sekä vaaratilanteiden riskejä kotona. Tarkista palovaroittimen toiminta Palohälyttimen toimivuuden tarkastus on nopea, mutta tärkeä ennaltaehkäisevä toimenpide, jonka moni usein unohtaa. Voit testata palohälyttimen painamalla testinappia. Mikäli nappia painettaessa kuuluu piippaava ääni, palovaroitin toimii oikein. Palohälyttimen toimivuuden tarkastus on asukkaan vastuulla ja se olisi hyvä tehdä joka kuukausi. Palohälyttimen patterin vaihto on sen sijaan hälyttimen tyypin mukaan joko asukkaan tai huoltoyhtiön vastuulla. 1.2.2009 jälkeen rakennetuissa taloissa on sähkövirtaan kytketty palovaroitin, jonka patteria ei tule itse vaihtaa sähköiskuvaaran vuoksi. Palovaroitin toimii siis sähkövirran avulla, mutta patteri varmistaa hälyttimen toimivuuden myös sähkökatkon aikana. Mikäli hälytin toimii pelkän patterin varassa, asukas voi vaihtaa sen itse helposti ja turvallisesti. Mikäli et tiedä kumpi hälytin sinulta löytyy, voit selvittää asian huoltoyhtiöltäsi. Polta kynttilöitä oikein Kynttilät kuuluvat monien suomalaisten koteihin erityisesti talviaikana. Kiinnitä seuraaviin asioihin huomiota, jotta voit välttää vaaratilanteet kynttilöitä polttaessa: Älä koskaan jätä kynttilöitä palamaan yksin.Polta kynttilöitä ainoastaan palamattomalla alustalla ja tarkista, ettei kynttilöiden lähellä ole mitään helposti syttyvää kuten verhoja, huonekasveja tai muita koristeita.Varmista, että lapset eivät pääse kynttilöihin käsiksi.Sijoita kynttilät tarpeeksi kauas toisistaan. Liian lähelle sijoitettujen kynttilöiden lämpö voi nousta liian suureksi ja liekit yhtyä yhdeksi isoksi liekiksi. Kynttiläpakkauksissa on usein merkitty vähimmäisetäisyys, joka kynttilöiden välissä tulisi olla. Älä käytä saunaa varastoimiseen Sauna on tarkoitettu saunomista varten ja varastotilat ovat erikseen. Ethän siis käytä saunaa varastona. Pyykkien kuivatus saunassa on myös vaaranpaikka. Sähkölämmitteisissä saunoissa yleisin tulipalon syttymissyy on se, että saunassa kuivatetaan vaatteita kiukaan läheisyydessä. Tulipaloriskin lisäksi sauna vie paljon energiaa, jonka vuoksi saunaa tulisi pitää päällä ainoastaan, kun se on käytössä. Huomioithan myös nämä Säilytä tulentekovälineet lasten ulottumattomillaMikäli tupakoit, tupakoi ulkona ja käytä palotuvallista tuhkakuppia.Älä käytä vioittuneita sähkölaitteita äläkä yritä korjata niitä itse. Vie vialliset laitteet asiantuntevalle korjaajalle tai osta uusi.Älä jätä liedellä olevaa ruokaa valvomatta ja huolehdi, että lieden ympäristö on tyhjänä palavasta materiaalista.